Tietänette jo, tai ainakin pystynette arvaamaan, mikä on tämän kirjoituksen aihe... Otsikko kertoo kuitenkin sen kaikista tärkeimmän osan.

Nyt on jo kerennyt menemään muutama päivä ilman, että olen päässyt puhumaan rakkaan Vannesani kanssa. Olimme sopineet, että kun tänään tulen kotiin Tukholmasta ja pääsen tietokoneen ääreen, jätän hänelle puhelimeen vastaamattoman puhelun, että hän tietäisi tulla nettiin. Se kun ei aivan halpaa ole, kun hän joutuu internet-kahvilaa käyttää, eli ei viitsi olla odottamassa ja odottamassa linjoilla paluutani.

No, johan tässä on muutaman kerran yritetty soittaa, mutta jatkuvaa virheilmoitusta lykkää puhelimesta. Melko tyypillistä, kun yrittää matkapuhelimeen Filippiineille soittaa, että yhteyksissä on ongelmia, voin hyvin todeta aikaisemman kokemuksen pohjalta. Tänään kuullut kolme eri virhettä hänen operaattoriltaan: numeroa, johon soititte, ei voida tavoittaa; numero, johon soittitte, puhuu juuri toista puhelua ja numeron, johon soititte, puhelin ei ole päällä. Ja näitä olen siis kuullut keskimäärin 15 minuutin välein siitä, kun kotiin pääsin. Tätä tapahtuu siis aika usein, sitten yllättäen saakin yhteyden auki, minkä vuoksi ei tee mieli luovuttaa tältä päivältä ennen kuin kello on Filippiineillä liikaa. :D

Tietenkin minun tekee mieli kertoa hänelle, mikä tilanne on asiakirjojen suhteen. Mutta vielä tärkeämpää olisi vain päästä puhumaan edes hetken hänen kanssaan, sillä kaipuu hänen seurassa olemiseen on sen verran kova, että oikeasti sattuu jos ei pääse edes päivään puhumaan hänen kanssaan. Lyhyempikin aika ilman häntä on tuskaa, joten on melko turhaa yrittää edes kuvailla sitä tunnetta, joka valloittaa minut kun emme olekaan päässeet puhumaan hieman pidempään. Ja nyt on jo kuitenkin reilut kaksi vuorokautta siitä, kun hän ja minä olemme viimeksi pystyneet puhua toistemme kanssa.

Ja sitten astiasta kukkaruukkuun... Nyt on jäljellä vajaa neljä viikkoa siihen, kun lähden Suomesta lentämään kohti Filippiinejä. Oikeastaan jopa vajaa neljä viikkoa siihen, kun tulen olemaan Filippiineillä. Mitkä ihanat kolme viikkoa onkaan tiedossa, kun ei tule olemaan tarvetta kaivata hänen seuraansa joka ikinen minuutti, joka ikinen sekunti, vaan rakkaimpani tulee olemaan aina lähettyvillä. Pelkään vaan aikalailla sitä tuskallista tunnetta joka väistämättä tulee, kun minun on aika erota hänestä ja lähteä takaisin kotimatkalle...