Kai sitä pitäisi kirjoittaa myös kielen ääntämisestä jotakin, eikä vain luetella isoja kasoja lauseita ilman, että kukaan tietää miten ne sanat niissä pitäisi lausua.

Tagalogin ääntäminen on suomalaiselle periaatteessa helppo oppia, kieli kirjoitetaan käytännössä foneettisesti, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Ongelman tuo glottaaliklusiili ja sananpainot.

Vokaalit, joita nyky-Tagalogissa on viisi, ääntyvät lähes samoin kuin suomeksi. A on edelleenkin a, e edelleenkin e, i edelleenki i... U saattaa ääntyä puhujasta riippuen hieman suomen u:n ja suomenruotsin u:n väliltä ja o hieman u:n ja o:n väliltä. Glottaaliklusiililla varustettu i puolestaan ääntyy melko usein e:ksi, mutta muuten vokaalit eivät tuo ongelmaa.

Sama ongelmien vähyys näkyy konsonanteissa, joita Tagalogissa on, ellei lainasanoja oteta huomioon, jokseenkin sama määrä kuin suomessa: b, d, g, h, k, l, m, n, ng, p, r, s ja t. Huomioitavaa näissä on, että ng voi sanojen keskellä olon lisäksi olla niin sanan alussa kuin lopussakin, esimerkiksi sanassa ngayon (nyt). Äänteen suomalainen ääntämistapa on aivan riittävä ymmärretyksi tulemiseksi, vaikka ne oikeasti hieman poikkeavatkin suomen ääntämistavasta.

Lisäksi on otettava huomioon puolivokaalit, w ja y, jotka hyvin harvoin ääntyvät konsonanttimaisesti (v ja j), yleisin ääntäminen on vain vokaalina (u ja i).

Kuten olen aikaisemmassa kirjoituksessa maininnut, Tagalogin kielessä jokainen vokaali kuuluu eri tavuun, esimerkiksi sana maaari joka tavuttuu ma-a-a-ri. Vokaalien määrä kertoo suoraan tavujen määrän. Diftongeja ei vokaalein voida muodostaa, ainoa keino tähän on edellä mainitut puolivokaalit, joitten kanssa saadaankin sitten aikaan seuraavat diftongit: ay, oy, uy, iw, aw ja ey. Muita diftongiäänteitä ei Tagalogissa ole.

Poikkeuksia ääntämisessä on jokunen, ja nämä poikkeukset esiintyvät pääosin lainasanoissa. Diy ääntyy kuin englannin J, vain hieman pehmeämmin. Esimerkiksi englanninkielinen nimi John kirjoitettaisiin Tagalogiksi Diyon. Siy puolestaan ääntyy suhu-s-äänteenä (š). Nämä lainasanoissa käyttöönotetut kirjoittamistavat äänteille ovat kuitenkin pääosin vakiintuneet jo varsinaisen alkuperäissanaston ääntämiseenkin. Esimerkiksi yhdeksää tarkoittava numero siyam (virallinen ääntäminen suomalaisittain kirjoitettuna si-jam) ääntyykin nykyään šam. Tai hän/se -pronomini siya, jonka pitäisi ääntyä si-ja ääntyykin ša. Myös kirjainyhdistelmä Niy on alkanut muuttua, esimerkkinä niya, jonka pitäisi ääntyä ni-ja, ääntyykin nykyään useimmiten nja.

Lisäksi muutama sana lyhennetään kirjoitettaessa. Nämä ovat artikkeli ng, joka ääntyy nang, sekä monikkomuotoa tai likiarvoa kertova mga, joka ääntyy manga.

Mutta palatkaamme siihen, mitä kuvailin ongelmaksi ääntämisen ja kuulemisen oppimisessa suomalaiselle: glottaaliklusiili ja sananpainot. Aloitetaan kuvaamalla miten sanat näytetään sanakirjoissa:

Nouseva aksentti (´) vokaalin päällä kertoo painotetun tavun, laskeva (`) glottaaliklusiilin ja sirkumfleksi (^) painotetun tavun joka päättyy glottaaliklusiiliin. Mikäli sanalle ei näillä mainita painollista tavua, on paino sanan toiseksiviimeisellä tavulla.

Ongelmaksi tämä tulee, kun sananpainon paikka ja glottaaliklusiilin olemassaolo voivat muokata radikaalistikin sanan tarkoitusta. Esimerkkinä sana bata variaatioissaan:

• bata - kylpytakki
• batá - kärsiä
• batà - lapsi

Tai sana basa:

• basa - lukea
• basâ - märkä