Ajattelin, että tämä otsikko voisi hyvin sopia päivän aiheeseen: kaukosuhteen ja lähisuhteen vertaamiseen kesknään. Onko kaukosuhde helpompi vai vaikeampi kuin lähisuhde? Päättäkää itse, kunhan olen vuodattanut, kärjistäen ja (itse)ironisesti. :)

Monesti, jonkun ensimmäinen reaktio, vaikka kyseinen henkilö on loppupeleissä kannustamassa eteenpäin, ollut etkö löytänyt yhtään lähempää itsellesi ketään, vai miksi... ja välillä kuulee myös lausetta eikö olekin helppoa, kun ei tarvitse toista sietää koko ajan... Kun ovat sitten ymmärtäneet, on ääni kellossa kyllä muuttunut. Näitä en kuitenkaan ole aivan läheisimmiltä kuullut, enemmänkin muulta tuttavapiiriltä.

Avioliittoni kariuduttua huomasin, että luottamus, ja siksi mahdollisuus rakastumiseen, oman maan naisiin oli melkolailla pienentynyt, joten en halunnut edes lähteä yrittämään. Mutta koska itse olen kasvanut aikoinaan kahden eri, toisiaan kuitenkin huomattavasti muistuttavan, kulttuurin varjossa (suomalaisen ja suomenruotsalaisen, mikäli kiinnostaa, kun eivät aivan samanlaisia ole) ja koska olen aina tullut helposti toimeen muun kulttuuritaustan omaavien kanssa, päädyin lopulta tarkoituksella etsimään kaukomailta. Erityisesti juuri kaakkoisaasian alueelta, alueen kielet ja kulttuurit ovat aina viehättäneet - ja minkä minä sille mahdan, että alueen naiset ovat minusta varsin viehättäviä? :D

Onhan se varmasti helpompaa, kun ei koko ajan ole yhdessä toisen kanssa - ei häiritse pyykkikorin ulkopuolelle jääneet sukat, alas jätetty vessan kansi, tai muu vastaava. Ei häntä, eikä minua. Mutta onko tämä todellakin sitä, mitä parisuhde on? Kysynkin, kuinka moni muu pariskunta vain odottaa ja odottaa, että näkisi toisen osapuolen taas kerran? Kuinka moni puhuu ja puhuu ja jatkaa puhumista puhumisesta päästyään, useamman tunnin vuorokaudessa? Ei ole ainakaan minulta aiemmin onnistunut, lähisuhteissa.

Kyllähän sitä on tiedostettava, että toinen ei tule olemaan kaikkea sitä, mitä hänestä kuvittelee ennen ensikohtaamista kasvotusten. Vaikka vaikuttaa näin netin välityksellä itse Neiti Täydellisyydeltä, on hänessäkin omat puutteensa, omat vikansa. Mutta kas, niin on minussakin! Ja näistä vioista ja puutteista olemme myös keskustelleet, olemme niihin varautuneet. Vaikka emme kaikkea ehkä ole onnistuneet tähän mennessä niistä mainitsemaan. Ja se, että niistä olemme keskustelleet toistemme kanssa, on vain vahvistanut suhdettamme. Vahvistanut sitä tunnetta, joka alusta alkaen on ollut mukana pelissä: meidät on luotu toisillemme, vain epähuomiossa sijoitettu niin pitkän matkan päähän toisistamme...

Kaukorakkaudella on siis myös etunsa. Varmasti rakastuminen toiseen on helpompaa, kun ei juuri silloin tarvitse kestää toisen vikoja ja puutteita. Mutta voi sitä tuskaa, jonka se saa aikaan, kun ei voi vaikka kuinka haluaa, edes halata toista... tai mennä siitä eteenpäin. Voi sitä tuskaa, jos toinen ei jostakin syystä pääsekään nettiin sinä päivänä, mitkä vieroitusoireet se aiheuttaakaan. Kuinka monessa tavallisessa suhteessa kaipaa oman rakkaansa seuraa läheskään yhtä jatkuvasti, yhtä tuskallisesti, kuin kaukorakkaudessa?

Sitten nämä epäilevät tuomaat, joitten mielestä köyhän maan naiset ovat onnenonkijoita, kun hakevat miestä rikkaammasta maasta. Ei, eivät häpeä sitä, että etsivät myös sitä taloudellista turvaa. Siihenhän ihmisen evoluutio on naisen vienyt - turvallisin puoliso naiselle ja lapsille on mies, jonka asema on taloudellisesti turvattu, mikä mahdollistaa lapsien hoitamisen. Suomalaisessa yhteiskunnassa, ja osittain myös muissakin rikkaissa länsimaissa, on syntynyt käsitys, että naisen on oltava kova, naisen on oltava taloudellisesti riippumaton. Miksi näin, kun evoluutio on kuitenkin tarkoittanut jotakin aivan toista?

Tai sitten se stereotypia, että netin kautta vaimoa etsivä mies etsii itselleen nuorikkoa, etsii huomattavasti nuorempaa puolisoa. Sattumalta tämä toteutui minun ja Vannesan suhteessa, ikäeroa riittää meidän välillä. Entä sitten? En minä ainakaan huomattavasti nuorempaa etsinyt. Iällä ei ollut merkitystä, muuten kuin kahdella tapaa: piti olla täysi-ikäinen ja piti olla minua nuorempi. Olen joskus seurustellut itseäni vanhemmankin kanssa, mutta tässä iässä, varsinkin kun haluaisi niitä lapsiakin, katsoin aiheelliseksi rajata ikää yläpuolelta hieman.

Ja teille, jotka ihmettelevät sitä, että valitsin itseäni näin paljon nuoremman... Ei, en minä tietoisesti valinnut. Hän se minut kyseiseltä treffipalstalta huomasi ja ilmoitti itsestään, kuten olen aikaisemmassakin kirjoituksessa maininnut. Sille tielle sitten kumpikin jäätiin. :D Sydämeni päätti, että hän on se, jota olen koko elämäni vierelleni kaivannut, kun olimme jonkin aikaa keskustelleet toistemme kanssa. Ja nyt vielä vaivaiset kolme ja puoli viikkoa jäljellä siihen, kun kohtaamme toisemme kasvotusten.

Toiset saattavat miettiä, että entä jos teillä ei synkkaakaan, kun tapaatte? Suosittelisin tutustumaan hieman tarkemmin ihmisen biologiaan, varsinkin seksuaalisuutta ja seksuaalista halua ohjaavaan, ihan geenienkin pohjalta. Riski siihen, että toista ei haluakaan kun kohtaa, on huomattavasti pienempi eri etnisen taustan omaavilla kuin toisen oman maan kansalaisen kanssa, ja oman maan sisälläkin on mahdollista olla kaukosuhteessa. Mutta miksi riski on pienempi? Eräät immuniteettijärjestelmää ohjaavat geenit ohjaavat myös niitä feromoni- ja hormonituotantoja, joista seksuaalinen halu lähtee siten, että halu ei syty, mikäli geenien ohjaama feromonit ja hormonit ovat liian samankaltaisia. Koska geenit esiintyvät samankaltaisina sitä suuremmalla todennäköisyydellä, mitä pienemmästä ryhmästä puhumme (esimerkiksi suomalainen on aika pieni ryhmä, geneettisesti, kun taas ero länsieurooppalaisen ja kaakkoisaasialaisen kanssa geneettisesti on huomattavan paljon suurempi), on riski samankaltaisuuteen feromoneissa ja hormoneissa suurempi. Eri etnistä ryhmää edustavan puolison kanssa tätä homogeenisyyttä ei niin helposti pääse ilmenemään, jolloin seksuaalinen vietti ja toisen halu ovat voimakkaampia...